Ekologisuus ja kestävä kehitys luontevana osana Kivitaskun historiaa ja tulevaisuutta
Kivitaskun yli 23 vuotisen historian aikana luonnonmukaisuus ja ekologiset arvot ovat olleet kantavana ajatuksena Hannu Nousiaisen suunnittelemassa Kivitaskun kareliaanisessa miljöössä.
Rakennukset
Talojen rakentamisessa on käytetty luonnonmateriaaleja, pääasiassa puuta ja kiveä lähiympäristöstä. Kestävän kehityksen periaatteet toteutuvat mm. päärakennuksemme ulkoseinän kierrätysmateriaaleissa; purkutiilet ovat peräisin Jyväskylän vanhasta konservatoriosta ja Voionmaan mukulakivikaduilta. Olemme käyttäneet Kivilouhimon louhosmateriaalia monissa rakennuksissamme. Puumateriaalit tulevat omasta metsästämme ja paikalliselta Ahosen sahalta Muuramesta. Olemme kaikessa rakentamisessamme kunnioittaneet käsityötä: esimerkiksi Villan seinät ovat käsin piilutettuja, samoin kuin hirsiseinien kulmissa olevat salvokset on veistetty käsin. Voit aistia kädentyön jokaisessa yksilöllisessä rakennuksessa.
Myös miljöö laiduntavine lampaineen ja pihapiirin kanoineen antaa idyllisen taustan uniikeille rakennuksille.
Lämmöntuotanto hoituu Kivitaskussa maalämmöllä ja ekosähköllä ja varaavilla takoilla.
Majoituspalveluissa ja ruokapalveluissa tulee myös hyvin esille Kivitaskun ekologiset käytännöt. Ruokahävikkiä ei juuri tule, koska kanat ja lampaat huolehtivat tehokkaasti ylijääneestä ruoasta. Laitamme loput ruokahävikit kätevästi kompostiin ja saamme näin hyvää multaa hyötykasveillemme. Pihapuutarhan lannoitteet tulevat myös omasta takaa kanoista ja lampaista. Käytämme myös omaa pohjavesiporakaivoa saunomisessa kylpytarpeisiin.
Myös Kivitaskun kotimaiset, uniikit käsityötuotteet ovat ekologisia ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti tuotettuja.
Mella Nousiaisen tuotteet on valmistettu pääosin Kivitaskun lampaiden villasta käsin värjäten. Lisäksi käytämme kotimaisten villanvalmistajien ( Felt Faction ja Koskenpään huopatehdas) tuotteita sekä kirpputorien luonnonmukaisia kierrätysmateriaaleja. Seinätekstiilit, haltia-, koti-, talli- ja saunatontut ovat syntyneet Suomen luonnon, Kalevalan ja kansanperinteen tarinoiden innoittamina. Ne ovat uniikkeja muodoltaan ja väreiltään. Joidenkin tonttujen asusteet on tehty vanhoista, pestyistä ja värjätyistä jokamiehenlakanakankaista sekä käytetyistä pellavaliinoista ja pyyhkeistä. Tuotteet ovat koinsuojattuja, ne ovat kestäviä ja laadukkaista luonnonmateriaaleista yksilöllisesti käsityönä tehtyjä. Siten tonttujen luonnonmateriaalit mahdollistavat ekologisen kierrätyksen niiden elinkaaren loppupäässä.
Vastuullisuus
Osallistumme Visit Finlandin kestävän matkailun koulutukseen vuoden 2022 alusta alkaen. Koulutus valmistuu suunnitelmissamme vuonna 2025. Vastuullinen toiminta näkyy kuitenkin jo hyvin vastuullisissa valinnoissamme. Suunnitelmissamme on myös kansainvälisen Green Key -sertifikaatin hankkiminen, joka kertoo ympäristövastuusta. Kivitaskulssa vastuullisuus on otettu huomioon alusta alkaen (1995).
Miten vastuullisuus näkyy nyt Kivitaskun arkipäivässä?
Kierrätys
Kivitaskun jätteiden lajittelussa kierrätetään lasi, metallit, muovit ja paperi/pahvi. Asiakkaat lajittelevat eri materiaalit pihan kierrätyspisteellä.
Vuokraa pyörä !
Voit vuokrata pyörän Kivitaskusta edullisesti ja lähteä elämykselliselle pyöräretkelle.
Muuramessa kaikki on lähellä – idyllinen maalaismaisema, Päijänteen ranta ja Muuramen palvelut. Muurame on lyhyen pyörämatkan päässä Jyväskylästä (17 km) ja voit helposti lisätä päiväretkellesi vierailun Säynätsalon kauniisiin saaristomaisemiin.
Muuramen alueella on paljon tarjottavaa erityisesti luonnon ystäville, sillä alueella on runsaasti harjuja ja rinteitä sekä rantoja ja koskeja. Muuramen Mäkimannut -reitillä on ala- ja ylämäkiä oikeassa suhteessa.
Jyväskylästä lähdettäessä reitti kulkee Ronsuntaipaleen asfaltoitua tietä Metsätaipaleen läpi ja Isolahden maaseutumaisemien läpi, jonka jälkeen voit pysähtyä nauttimaan Muuramen palveluista tai ihailemaan Muuramejoen kimmeltäviä vesiä ennen paluumatkaa.
Halutessasi voit jatkaa matkaa Säynätsaloon asti tutustumaan Alvar Aallon Säynätsalon kunnantaloon ja kiertää Kinkomaan pyöräteitä pitkin takaisin Jyväskylään. Reitti on päällystetty tie ja erittäin mäkinen. Reitin pituus on noin 40 kilometriä. Muuramen mäkimannut esittelykortti ja kartat (pdf, avautuu uutena). Lisäinfoa saatavissa Kivitaskusta.
Vastuullisuustyö jatkuu joka vuosi tulevaisuudessakin!